Tästä kuvien kehystämisestä sen verran, että mikäs siinä mahtaa olla, että mieluiten katson kuvaa valkealla seinällä, korkeintaan ehkä jonkin ohuen mustan raamin sisällä. Tai muun huomaamattoman kehyksen.
Minusta nämäkin palat isommasta kokonaisuudesta ovat kauneimmat sellaisenaan, tyhjän keskellä. Siis korkeintaan se ohut viiva korostamassa.
Yhdestä tai muutamasta parhaasta voisi ottaa kookkaanpuoleisen laser-kopion, esim A-nelosesta seuravan, jolle löytyy ohut musta kehys, jossa heijastamaton lasi. Eivät maksa paljon ainakaan täällä puutteenperällä. Koko homma hoituu fotokaupassa, joita kannattaa tänä digiaikana suosia, jos vastaisuudesakin haluaa kuvapalveluja. Kymppukuvat seinällä eivät näytä miltään, vaikka olisivat raameissakin. Paksua pastista en käyttäisi, koska se muodostaa pienilmaston, joka on ajan kanssa tuhoisa kuvalle.
Hmm, hieno idea.. Sitä voi vaikka panna kokeeksi muutaman taidepläjäyksen kirpparin myyntipöydälle, kun muutenkin harrastan kirppareita. Lasertulostinta vaan ei ole, vaan tuommoinen monitoimivehje, mustesuihku.
Hienoa Iines! Näin näistä ehkä vähemmän kiinnostavista otokisista tuli ihan yllättäen aivan uusia upeita kuvateoksia! Tämä on digitaalisen kuvankäsittelyn hieoja puolia. Kuvia on helppo rajailla ja käännellä! Kyllä tätä tehtiin ennen diojenkin kanssa, mutta erillaisilla maskeilla, näin on kuitekin huomattavasti mukavampaa ja helponmpaa.
No, itsekin pidän näistä rajauksista, etenkin ensimmäisestä, joka tuo mieleen kiinalaiset kirjoitusmerkit. Kenties ne merkit ovatkin luonnosta peräisin?
Siis menet johonkin fotoliikkeeseen tai kopiointifirmaan. Homma hoituu odottaessa. Saat mieleisesi kokoisen laserkopion muutamalla eurolla, jonka voit lykätä vaikka vaihtokehyksiin. Olettaisin, että asut ihmisten ilmoilla, jopa kaupungissa, mutta jos asut jossain Valtimon Murtovaarassa, niin sieltä täytyy kyllä körötellä aika kauas saamaan palvelu odottaessa. Meikäläisellä on kävelymatkan päässä mm. yliopistopaino, kopiokeskus ja erinäinen määrä fotokauppoja tai muita alan liikeitä, joilla on tarpeelliset vekottimet.
Olen kyllä hiukan kriittinen kopiointifirmojen laserkopioiden laadusta. Ehkä siksi, että olen tottunut vaatimaan vedokselta paljon. Kyllähän noita julisteitakin paljon seinillä pidetään joten se on makuasia josta ei kannata jne.
No, omalle seinälle en luultavasti omia kuviani laitakaan, koska tällä hetkellä ei ole tarpeeksi avaraa tyhjää seinätilaa. Tulevaisuudessa ehkä uudet kuvat valkealle seinälle..
Ajattelin lähinnä tuota kirpparikokeilua. Siellä menee kaupaksi mikä vaan, "huonompikin" taide, ehkäpä tuommoinen lasipintainen kaunis kuvakin. Se vaan, että meneekö kaupaksi, jos hinta on oikea. Voittoakin pitäisi kuvaajalle jäädä.
Myös valokuva ON taidetta, Iines. Pidä vain itseäsi taiteilijana älä vain kuvaajana. Moni sanoo, että kuvaaja on vain näppäimen painaja, olen eri mieltä se on suoritus ja kuvan sisältö on päätetty pään sisällä! Näissä kuvissa työ on löppuunkäsitelty työpöydän ääressä, niin tekee muutkin taiteilijat.
Totta, kuvaaminen on taidetta ja siis taiteilijan työtä. Kaikenlainen ilmaisunhalu pohjaa kait omaan näkemykseen, jolle etsii muotoa ja jonka tahtoo välittää eteenpäin.
Joku ilmaisee itseään siveltimellä, joku kameralla, joku sanoilla tai sävelillä, kuka milläkin. Ja uskon senkin, että voi olla taiteilija, vaikkei ansaitsekaan elantoaan ilmaisullaan. Vai kulkeeko se raja juuri tuossa, että elää taiteelleen ja taiteellaan? Kenties.
Kirjoitellaanko taas kuvista? Kerroppas mitä eroa on valokuvilla ja VALOKUVILLA? Haluaisin lukea mielipiteesi siitä onko Sinun mielestäsi niillä eroa, omastani on.
Kyllä valokuvilla ja VALOKUVILLA on eroa minustakin, jopa suuri ero.
Minusta hyvä valokuva on symboli näkemykselle, joka on kuvaajan sisällä. Kuva on hyvä, taideteos siis, jos symboli pysäyttää, saa katsojan assosiaatiot liikkeelle, aiheuttaa aivotyötä tai liikuttaa tunteita antamalla esteettistä nautintoa. Esteettisellä nautinnolla tarkoitan tässä myös muuta kuin ihastuksen värinöitä; toista laitaa kuten vaikkapa kauhun värähdyksiä ja inhon sävähdyksiä.
Huono valokuva taas on kopio, pelkkä ikuistus. Usein kyseessä on tilanne, jossa henkilöt ryhmittyvät hyvissä vaatteissa patsaan eteen tai syntymäpäivälahjapöydän viereen tai jossa on se Pisan torni keskellä kuvaa. Voihan näistäkin tilanteista saada irti vaikka mitä, mutta aina ei, kuten on nähty. Ja ovathan ne kivoja muistoja. Tämä tuli nyt mieleen.
No niin Iines, vastauksesi oli juuri sellainen kuin osasin odottaakin. Analyyttinen! Olen pitkälti samoilla linjoilla kanssasi en vain osaa ilmaista itseäni yhtä hyvin. Huonoja kuvia tuskin kuitenkaan on, ehkä epäonnistuneita vain. Nykyajan tekniikka auttaa siinä paljon. Mitä nyt vastavaloon kuvaaminen ilman salamaa tai muuta apuheijastinta ja jostain jää/muun hallin piippuhyllyltä kuvatattua edellä istuvan niskaa vaikka tarkoitus oli kuvata Jari Sillanpäätä estradilla=) Hyvistä kuvista eli niinkuin kysyin VALOKUVISTA sen verran omana mielipiteenäni sanoisin, että on ns. taidekuvia ja dokumenttikuvia. Viimeksimainittuun sijoittaisin lähes kaiken ympäristökuvauksen, ihmiset, miljööt esim. Niklaksen kuvat ovat tähän kategoriaan sijoitettavia, ehkä myös urheilukuvat sekä hää, rippi ja koulukuvat. Taidekuvat jotka eivät suoraan jäljennä kohdettaan ovat niitä jotka tuottavat niitä elämyksia ja tunteiden eri asteita. Maailmassa on lukemattomia upeita kuvia, mutta aina vain sinne uutta mahtuu. Nämä ovat mielestäni niitä VALOKUVIA suurilla kirjaimilla. Sellaisia minäkin haluaisin kuvata. Ehkä joskus sekin onnistuu?
Kyllä vain, tuommoinen se tarkempi luokitus minustakin on. Olen nimenomaan pohtinut, mikä tekee esimerkiksi minusta ja Niklaksesta erilaisen kuvaajan (paitsi taidot ja kyvyt tietysti), mutta sinäpä sen sanoit. Niklas on paljolti miljöökuvaja ja meikäläinen vetelee "tunteella taidetta" tai siis symboleja. Niklaksella ei yleensä ole symboleja, vaikka toki noissa miljöökuvissakin kerroksisuutta on. Ja onhan parhaissa Niklaksen kuvissa myös symbolisuutta, joten rajat hämärtyvät välillä, mikä on varmaan hyvä.
Itseäni kiinnostaa suuresti henkilökuvaus, mutta ei siis ihan pelkkä keittäjän kuvaus ruokalassa, vaan sanotaanko vaikka ihan kasvokuvauskin: kasvojen, katseen, ilmeen kieli kuvassa. Mahdollisimman vähän tavaraa kuvaan ja siinä ladattua merkitystä vaikka miten paljon. Tekisi mieli kuvata uusia, vieraita kasvoja, mutta ei siihen niin vaan ryhdytäkään. Vaan kesällä ehkä tähänkin tarjoutuu enemmän mahdollisuuksia, kun liikkuu kameran kanssa ulkona enemmän.
Huomenta taas! Kyllä, kyllä muotokuvaus on hienoa! Harrastin sitä aiemmin mustavalkokuvaus aikoinani paljonkin. Jotenkin vain tuo MV kuvaus on ollut varsinkin muotokuviin sopivaa. Lisäksi, kun niitä väänettiin pimiössä siinä oli oma fiiliksensä.Itse en ole vieläkään päässyt tuohon värimaailmaan kiinni. Näen kait kaikki niin mustavalkoisena=). Hanki se jalusta ja aloita muotokuvausharjoittelu luonnonvalossa.Omista kuvistani parhaa ovat luonnonvalossa kuvattuja, ehkä vähän heijastinpahvia käyttäen syntyneitä. Valaisimien käyttö tulee sitten myöhemmin mukaan jos innostut siitä tosissaan. Studiosalamieni käyttö on ollut vain ns. virallisissa muotokuvissa käytössä. Onneksi on muotiin tullut esim. hääkuvat ulkona maisemassa kuvattuina. Minulle se "miljöömuotokuvaus" tuli mukaan vasta myöhemmin, ehkä se tuli työn mukana ja innostuin siitä. Maisemakuvausta olen harrastanut aina, mutta sekin on ollut hyvin pelkistettyä, minua on aina kiehtonut kalliomuodostelmat ja saaristomaisemat. Niissä on jotain selkeyttä. Tyypilliset sisä/itäsuomen mallia "Koli maisemat" eivät jaksa innostaa. Samoin nuo tykkylumikuvat. Lapinkin maisemia olen nähnyt niin paljon, että alkaa jo "yököttää" vaikka kauniita ovatkin, mutta ne ovat yleensä korkealta kuvattuja joki/tunturikuvia tai sitten ruskaa. Yhden kuvaajan mustavalkokuvat lapista ovat jääneet mieleen, valitettavasti en nyt muista nimeä (koirasi vaiva?) Niissä oli sitä oikeat dramatiikkaa.
En muuten mitenkään väheksy Niklaksen kuvia, näin vanhana stadilaisena on kiva niitä katsella, muttaa kuitenkin jokin niissä ei vain iske, ovatko liian imeliä? Hänen maisemakuvansa ovat parantuneet melkoisesti viimeaikoina, ehkä kuitenkin pieni ryöpytys nimimerkki H-Pn taholta on ollut sittenkin hyväksi, en tiedä? Kuvankäsittelytekniikka hänellä on hallussaan hienosti ja jalusta ilmeisesti aina mukana.
Olisi mukavaa jos joku muukin osallistuisi tähä keskusteluun kuvien "sisäistämisestään". Esimerkiksi nämä tämän palstan kuvausharrastajat.
Pikkukommentina; en ole ammattikuvaaja vaan ihan tavallinen harrastelija.
Tämä blogi näyttää hassusti päivittyneen klo 8.43, jolloin meikäläinen siemaili vielä unta punkassaan. Minä en siis tätä päivittele kuin kuvia lisätessäni.
*
Kiitos, Ilona! Tutkin Tampere-kuvat kohta tarkemmin. Kiva kun löytyy uusia kuvablogeja. Löysin myös yhden uuden tosi nuoren pojan kuvablogin, joka oli huolellisesti tehty, mutta kadotin sen. Ehkä löytyy aihehakemistosta, jotta saan sen sivupalkkiin.
*
Mustavalkokuvaus meikäläistäkin kiehtoo, ja joskus ajattelen jopa niin, että värit ovat liikaa, häiritseviä elementtejä, jotka vääristävät todellisia merkityksiä. Eihän se niin ole, mutta pelkistetty otos vaan kiehtoo.
Minun täytyy myöntää, että olen taipuvainen ajattelemaan miljöökuvista hieman samaan suuntaan kuin esitit, anonyymi, tarkoitan lähinnä näitä Niklaksen teknisesti upeita otoksia. Paras miljöökuva on kerroksinen eikä ehkä liian tarkkarajainen tai kohdetta imitoiva. Vaikea määritellä, mutta sen tuntee kun edessään näkee.
Hyvä kuva on vielä persoonallinen - tämän kliseen unohdin sanoa aiemmin. Siis sellainen, joka on omaleimainen ja erilainen, vaikka kohde olisi tuttu. Sellainen, joka avaa uudella tavalla, antaa lisämerkitystä jollekin, muuttaa olevaa.
19 Comments:
Tästä kuvien kehystämisestä sen verran, että mikäs siinä mahtaa olla, että mieluiten katson kuvaa valkealla seinällä, korkeintaan ehkä jonkin ohuen mustan raamin sisällä. Tai muun huomaamattoman kehyksen.
Minusta nämäkin palat isommasta kokonaisuudesta ovat kauneimmat sellaisenaan, tyhjän keskellä. Siis korkeintaan se ohut viiva korostamassa.
Yhdestä tai muutamasta parhaasta voisi ottaa kookkaanpuoleisen laser-kopion, esim A-nelosesta seuravan, jolle löytyy ohut musta kehys, jossa heijastamaton lasi. Eivät maksa paljon ainakaan täällä puutteenperällä. Koko homma hoituu fotokaupassa, joita kannattaa tänä digiaikana suosia, jos vastaisuudesakin haluaa kuvapalveluja. Kymppukuvat seinällä eivät näytä miltään, vaikka olisivat raameissakin. Paksua pastista en käyttäisi, koska se muodostaa pienilmaston, joka on ajan kanssa tuhoisa kuvalle.
Hmm, hieno idea.. Sitä voi vaikka panna kokeeksi muutaman taidepläjäyksen kirpparin myyntipöydälle, kun muutenkin harrastan kirppareita. Lasertulostinta vaan ei ole, vaan tuommoinen monitoimivehje, mustesuihku.
Hienoa Iines! Näin näistä ehkä vähemmän kiinnostavista otokisista tuli ihan yllättäen aivan uusia upeita kuvateoksia! Tämä on digitaalisen kuvankäsittelyn hieoja puolia. Kuvia on helppo rajailla ja käännellä!
Kyllä tätä tehtiin ennen diojenkin kanssa, mutta erillaisilla maskeilla, näin on kuitekin huomattavasti mukavampaa ja helponmpaa.
Hienoja rajauksia kerrassaan.
Usein on paljon merkityksellisempää se, mitä kuvasta on jätetty pois, kuin se, mitä siihen on saatu mahtumaan.
No, itsekin pidän näistä rajauksista, etenkin ensimmäisestä, joka tuo mieleen kiinalaiset kirjoitusmerkit. Kenties ne merkit ovatkin luonnosta peräisin?
Siis menet johonkin fotoliikkeeseen tai kopiointifirmaan. Homma hoituu odottaessa. Saat mieleisesi kokoisen laserkopion muutamalla eurolla, jonka voit lykätä vaikka vaihtokehyksiin. Olettaisin, että asut ihmisten ilmoilla, jopa kaupungissa, mutta jos asut jossain Valtimon Murtovaarassa, niin sieltä täytyy kyllä körötellä aika kauas saamaan palvelu odottaessa. Meikäläisellä on kävelymatkan päässä mm. yliopistopaino, kopiokeskus ja erinäinen määrä fotokauppoja tai muita alan liikeitä, joilla on tarpeelliset vekottimet.
Olen kyllä hiukan kriittinen kopiointifirmojen laserkopioiden laadusta. Ehkä siksi, että olen tottunut vaatimaan vedokselta paljon.
Kyllähän noita julisteitakin paljon seinillä pidetään joten se on makuasia josta ei kannata jne.
No, omalle seinälle en luultavasti omia kuviani laitakaan, koska tällä hetkellä ei ole tarpeeksi avaraa tyhjää seinätilaa. Tulevaisuudessa ehkä uudet kuvat valkealle seinälle..
Ajattelin lähinnä tuota kirpparikokeilua. Siellä menee kaupaksi mikä vaan, "huonompikin" taide, ehkäpä tuommoinen lasipintainen kaunis kuvakin. Se vaan, että meneekö kaupaksi, jos hinta on oikea. Voittoakin pitäisi kuvaajalle jäädä.
Myös valokuva ON taidetta, Iines.
Pidä vain itseäsi taiteilijana älä vain kuvaajana. Moni sanoo, että kuvaaja on vain näppäimen painaja, olen eri mieltä se on suoritus ja kuvan sisältö on päätetty pään sisällä! Näissä kuvissa työ on löppuunkäsitelty työpöydän ääressä, niin tekee muutkin taiteilijat.
Totta, kuvaaminen on taidetta ja siis taiteilijan työtä. Kaikenlainen ilmaisunhalu pohjaa kait omaan näkemykseen, jolle etsii muotoa ja jonka tahtoo välittää eteenpäin.
Joku ilmaisee itseään siveltimellä, joku kameralla, joku sanoilla tai sävelillä, kuka milläkin. Ja uskon senkin, että voi olla taiteilija, vaikkei ansaitsekaan elantoaan ilmaisullaan. Vai kulkeeko se raja juuri tuossa, että elää taiteelleen ja taiteellaan? Kenties.
Kirjoitellaanko taas kuvista?
Kerroppas mitä eroa on valokuvilla ja VALOKUVILLA? Haluaisin lukea mielipiteesi siitä onko Sinun mielestäsi niillä eroa, omastani on.
Heititpäs vaikean kysymyksen. :)Tätä pitää oikein pohtia, kun olen käynyt ensin asioilla.
Kyllä valokuvilla ja VALOKUVILLA on eroa minustakin, jopa suuri ero.
Minusta hyvä valokuva on symboli näkemykselle, joka on kuvaajan sisällä. Kuva on hyvä, taideteos siis, jos symboli pysäyttää, saa katsojan assosiaatiot liikkeelle, aiheuttaa aivotyötä tai liikuttaa tunteita antamalla esteettistä nautintoa. Esteettisellä nautinnolla tarkoitan tässä myös muuta kuin ihastuksen värinöitä; toista laitaa kuten vaikkapa kauhun värähdyksiä ja inhon sävähdyksiä.
Huono valokuva taas on kopio, pelkkä ikuistus. Usein kyseessä on tilanne, jossa henkilöt ryhmittyvät hyvissä vaatteissa patsaan eteen tai syntymäpäivälahjapöydän viereen tai jossa on se Pisan torni keskellä kuvaa. Voihan näistäkin tilanteista saada irti vaikka mitä, mutta aina ei, kuten on nähty. Ja ovathan ne kivoja muistoja. Tämä tuli nyt mieleen.
No niin Iines, vastauksesi oli juuri sellainen kuin osasin odottaakin. Analyyttinen! Olen pitkälti samoilla linjoilla kanssasi en vain osaa ilmaista itseäni yhtä hyvin.
Huonoja kuvia tuskin kuitenkaan on, ehkä epäonnistuneita vain. Nykyajan tekniikka auttaa siinä paljon. Mitä nyt vastavaloon kuvaaminen ilman salamaa tai muuta apuheijastinta ja jostain jää/muun hallin piippuhyllyltä kuvatattua edellä istuvan niskaa vaikka tarkoitus oli kuvata Jari Sillanpäätä estradilla=)
Hyvistä kuvista eli niinkuin kysyin VALOKUVISTA sen verran omana mielipiteenäni sanoisin, että on ns. taidekuvia ja dokumenttikuvia. Viimeksimainittuun sijoittaisin lähes kaiken ympäristökuvauksen, ihmiset, miljööt esim. Niklaksen kuvat ovat tähän kategoriaan sijoitettavia, ehkä myös urheilukuvat sekä hää, rippi ja koulukuvat. Taidekuvat jotka eivät suoraan jäljennä kohdettaan ovat niitä jotka tuottavat niitä elämyksia ja tunteiden eri asteita. Maailmassa on lukemattomia upeita kuvia, mutta aina vain sinne uutta mahtuu. Nämä ovat mielestäni niitä VALOKUVIA suurilla kirjaimilla. Sellaisia minäkin haluaisin kuvata. Ehkä joskus sekin onnistuu?
Kyllä vain, tuommoinen se tarkempi luokitus minustakin on. Olen nimenomaan pohtinut, mikä tekee esimerkiksi minusta ja Niklaksesta erilaisen kuvaajan (paitsi taidot ja kyvyt tietysti), mutta sinäpä sen sanoit. Niklas on paljolti miljöökuvaja ja meikäläinen vetelee "tunteella taidetta" tai siis symboleja. Niklaksella ei yleensä ole symboleja, vaikka toki noissa miljöökuvissakin kerroksisuutta on. Ja onhan parhaissa Niklaksen kuvissa myös symbolisuutta, joten rajat hämärtyvät välillä, mikä on varmaan hyvä.
Itseäni kiinnostaa suuresti henkilökuvaus, mutta ei siis ihan pelkkä keittäjän kuvaus ruokalassa, vaan sanotaanko vaikka ihan kasvokuvauskin: kasvojen, katseen, ilmeen kieli kuvassa. Mahdollisimman vähän tavaraa kuvaan ja siinä ladattua merkitystä vaikka miten paljon.
Tekisi mieli kuvata uusia, vieraita kasvoja, mutta ei siihen niin vaan ryhdytäkään. Vaan kesällä ehkä tähänkin tarjoutuu enemmän mahdollisuuksia, kun liikkuu kameran kanssa ulkona enemmän.
Ihania kuvia!!!
Huomenta taas!
Kyllä, kyllä muotokuvaus on hienoa!
Harrastin sitä aiemmin mustavalkokuvaus aikoinani paljonkin. Jotenkin vain tuo MV kuvaus on ollut varsinkin muotokuviin sopivaa. Lisäksi, kun niitä väänettiin pimiössä siinä oli oma fiiliksensä.Itse en ole vieläkään päässyt tuohon värimaailmaan kiinni. Näen kait kaikki niin mustavalkoisena=). Hanki se jalusta ja aloita muotokuvausharjoittelu luonnonvalossa.Omista kuvistani parhaa ovat luonnonvalossa kuvattuja, ehkä vähän heijastinpahvia käyttäen syntyneitä. Valaisimien käyttö tulee sitten myöhemmin mukaan jos innostut siitä tosissaan. Studiosalamieni käyttö on ollut vain ns. virallisissa muotokuvissa käytössä. Onneksi on muotiin tullut esim. hääkuvat ulkona maisemassa kuvattuina. Minulle se "miljöömuotokuvaus" tuli mukaan vasta myöhemmin, ehkä se tuli työn mukana ja innostuin siitä. Maisemakuvausta olen harrastanut aina, mutta sekin on ollut hyvin pelkistettyä, minua on aina kiehtonut kalliomuodostelmat ja saaristomaisemat. Niissä on jotain selkeyttä. Tyypilliset sisä/itäsuomen mallia "Koli maisemat" eivät jaksa innostaa. Samoin nuo tykkylumikuvat. Lapinkin maisemia olen nähnyt niin paljon, että alkaa jo "yököttää" vaikka kauniita ovatkin, mutta ne ovat yleensä korkealta kuvattuja joki/tunturikuvia tai sitten ruskaa. Yhden kuvaajan mustavalkokuvat lapista ovat jääneet mieleen, valitettavasti en nyt muista nimeä (koirasi vaiva?) Niissä oli sitä oikeat dramatiikkaa.
En muuten mitenkään väheksy Niklaksen kuvia, näin vanhana stadilaisena on kiva niitä katsella, muttaa kuitenkin jokin niissä ei vain iske, ovatko liian imeliä? Hänen maisemakuvansa ovat parantuneet melkoisesti viimeaikoina, ehkä kuitenkin pieni ryöpytys nimimerkki H-Pn taholta on ollut sittenkin hyväksi, en tiedä? Kuvankäsittelytekniikka hänellä on hallussaan hienosti ja jalusta ilmeisesti aina mukana.
Olisi mukavaa jos joku muukin osallistuisi tähä keskusteluun kuvien "sisäistämisestään".
Esimerkiksi nämä tämän palstan kuvausharrastajat.
Pikkukommentina; en ole ammattikuvaaja vaan ihan tavallinen harrastelija.
Tämä blogi näyttää hassusti päivittyneen klo 8.43, jolloin meikäläinen siemaili vielä unta punkassaan. Minä en siis tätä päivittele kuin kuvia lisätessäni.
*
Kiitos, Ilona! Tutkin Tampere-kuvat kohta tarkemmin. Kiva kun löytyy uusia kuvablogeja. Löysin myös yhden uuden tosi nuoren pojan kuvablogin, joka oli huolellisesti tehty, mutta kadotin sen. Ehkä löytyy aihehakemistosta, jotta saan sen sivupalkkiin.
*
Mustavalkokuvaus meikäläistäkin kiehtoo, ja joskus ajattelen jopa niin, että värit ovat liikaa, häiritseviä elementtejä, jotka vääristävät todellisia merkityksiä. Eihän se niin ole, mutta pelkistetty otos vaan kiehtoo.
Minun täytyy myöntää, että olen taipuvainen ajattelemaan miljöökuvista hieman samaan suuntaan kuin esitit, anonyymi, tarkoitan lähinnä näitä Niklaksen teknisesti upeita otoksia. Paras miljöökuva on kerroksinen eikä ehkä liian tarkkarajainen tai kohdetta imitoiva. Vaikea määritellä, mutta sen tuntee kun edessään näkee.
Hyvä kuva on vielä persoonallinen - tämän kliseen unohdin sanoa aiemmin. Siis sellainen, joka on omaleimainen ja erilainen, vaikka kohde olisi tuttu. Sellainen, joka avaa uudella tavalla, antaa lisämerkitystä jollekin, muuttaa olevaa.
Lähetä kommentti
<< Home